Wednesday 7 December 2016

Kuvia täältä










 Sieltä luolakodista. Vasemmalla siis ovi keittiöön, jonka läpi kuljettiin meidän luolaan.
 Tuolta kaukaa haettiin vesi, aidan vierestä, missä seisoo ihminen, on hana porakaivosta. Vesi oli juomakelpoista.



















 Liikaa kanoja

Sadekausi

Sadekausi on alkanut ja tiputtanut lämpötilat taas alle kolmenkympin. Mukavaa oikeastaan, viileät hetket on ihan kivoja. Sateella menee alle kahdenkympinkin, saa siis vetää hupparia niskaan

On ollut aika raskasta. Eräs uusi lääke, tai sen annostuksen nosto, sekoitti pääkopan ja muunkin kropan. En oikeastaan muista lokakuun lopusta/marraskuun alusta mitään, paitsi että oli valtava tarve muuttaa. En tajua edes oikein miksi, koska mitään kunnon syytä ei ollut. Paitsi joku hölmö ajatus, että kokeillaan mites miehen kanssa sujuis yhdessäasuminen. Noh, katastrofiinhan koko homma päättyi, mulle valehdeltiin monesta asiasta ja kämppä oli lopulta kuin luola vailla yksityisyyttä. Kylppäri ei ollutkaan oma, vaan se piti jakaa naapurin kanssa, jotka sitten kulkivat meidän olohuoneen läpi kylppäriin. Vesi piti kantaa läheiseltä koululta, ei ollutkaan porakaivoa, niinkuin kerrottiin. Ikkunasta näkyi  vain multaa ja betoniaita, pihassa oli liikaa kanoja, jotka keräs kärpäsiä, ikkunasta ei tullut kovin raikasta ilmaa vaan lähinnä kanan hajua. Enkä edes sitten istunut olkkarissa pöydän ääressä, vaan piilottelin makkarissa, joka oli pimeä. Sinne ei ollut muuta ikkunaa, kuin lasiton ikkuna naapurin keittiöön. Oli siinä sentään verho välissä, mutta eihän se mitään eristä. Tuntui tosiaan siltä, että mitään yksityisyyttä ei ollut. Eikä mieskään sitten päässyt juuri tulemaan, syyt kyllä ymmärrän enkä niistä syyttele. Ei se kämppä edes ollut mitenkään houkutteleva. Alle kuukaudessa muutin sitten takaisin vanhaan, vaikka mies ensin vähän kiukuttelikin. Mutta ymmärsi lopulta sen olevan parempi ratkaisu, on vanha tuttu perhe ympärillä ja valoisa huone, ei mikään pimeä luola. Ei tarvitse ujostella mitään. Ei tuota väliaikaista kämppää saanut edes lukkoon, enhän mä voinut lukita olkkarin ovea (kuljettiin läpi naapurin keittiön ulos), kun he käytti sitä kylppäriä, eikä ovessa ollut edes lukkoa. Ei siinä ensin ollut edes ovea, sitten tuli ovi, jossa oli ikkuna keskellä. Huoh. Sen sai sentään verholla peittoon.

Mutta romahdin siellä. Alkuun lääke vielä vaikutti, mutta se sotki mun ajatukset ja kävelyn, en pystynyt kirjoittamaankaan, joten lopetin sen. Ja ahdistus kasvoi aivan valtavaksi. Sain käytyä yhdellä kuvauskeikalla, mutta en siitä sitten saanutkaan yhtään rahaa, niin en jatkanut sille agentille kuvausta. Oli kyllä ihan mukavaa, vaikka olinkin alkuun aika hermona. Mutta jotain sain tehtyä marraskuussakin ennen romahdusta.

Nyt on parempi. Ahdistaa vieläkin, mutta näin maanantaina lääkäriä ja (taas) lääkitystä roplattiin. On neljä eri lääkettä, puuhkis. Mutta jotenkin tämä kierre on nyt saatava katkaistua. Katsellaan. Aamut on hankalia. :(

Muutama kuva sieltä kuvauskeikalta..





Nämä kaksi on toimistolta, 6th street on kaunis, kun punaiset puut kukkivat, toimisto ei ole niin kaunis, kun sen jakaa rengasfirman kanssa. Heh.



Wednesday 12 October 2016

Kuuma tuuli

Nautin tänään muksun koulustahakureissusta. Jo heti kotiportilla oli iso kasa keltaisia lehtiä, jotka tuuli oli siihen lennättänyt ja myös ilmassa lensi paljon kuivia lehtiä. Ihana kuuma savannituuli puhalsi lämpötilan ollessa 33 astetta. Muut olisivat taas jo valittaneet, että kuuma, minusta sää oli ihana. Toki oli vähän hiki, mutta juuri sopivasti. Musta tuntuu, että mun olis pitänyt syntyä tänne. Tai ehkä nautin siksi, että sain 35 vuotta lähinnä palella. Tämä on ehdottomasti mun vuodenaika. Violettia, keltaista, vihreää, ruskeaa. Siinä luonnon päävärit tällä hetkellä.

Muuten olikin vähän taistelua itsensä kanssa, mutta voitin. Kemikaalisella avustuksella, mutta voitin silti. Harjoittelin valokuvausta (kuva alla), kirjoitin kirjeitä ja kortteja, juttelin ihmisten kanssa Facebookissa. Autoin ystävää googlaamaan tietoa hänen opintoihinsa, söin okraa ja sadzaa, nautin pitkän hameen helmojen kosketuksesta säärillä. Niistä on tämä iltapäivä ja ilta tehty. Aamulla joogasin hetken, taidan joogata vielä lisää ennen nukkumaanmenoa, kun se rauhoittaa. Pitää ensin odottaa vähän ruoan laskeutumista, ettei se tule ylös. Heh.


Nyt 23 C RF 21 C
Päivän ylin 34 C RF 37 C
Yön alin 15 C RF 15 C
Tuuli E 9 kmh
Kosteus 23%
Näkyvyys 16 km
UV index low
Pilvipeite 0%
Paine 102.4 ko
Aurinko nousi 5:29
Aurinko laski 17:56